Päihteetön nuoruus -tapahtumat tammikuussa

Lions Club / Mietoinen Ulricoiden ja Mietoisten Säästöpankkisäätiön tukema kiertue vieraili tammikuussa alueemme yläkouluissa, tulossa myöhemmin myös Maskuun.

”Ulricat ovat pian 20 vuoden ajan tukeneet lasten ja nuorten hyvinvointia erilaisten aktiviteettien kautta. Toimimme laajasti useamman kunnan alueella ja se mahdollisti nyt myös tämän kiertueen useammassa koulussa. Tavoitteemme on, että alueen lapsilla ja nuorilla on hyvä ja turvallista olla, harrastaa ja asua ja myös opiskeluiden jälkeen palata omille seuduille”, totesi Mynämäen tilaisuuden avannut lionsklubin edustaja Liisa-Maija Verainen.

Päihteetön nuoruus -kiertueella kerrotaan nuorille konkreettisilla esimerkeillä, mihin päihteidenkäyttö voi johtaa

Mynämäen, Nousiaisten, Vehmaan ja Taivassalon yläkoululaiset saivat 14. ja 15. tammikuuta kuulla monia perusteluja siihen, miksi päihteille kannattaa sanoa ei. Päihteetön nuoruus -kiertueellaan jo 20 000 nuorta ympäri Suomea tavoittanut Arttu Kilpeläinen kertoi aiheesta poliisin näkökulmasta, Toni Nyman huumeita pitkään käyttäneen sekä Janina Karppinen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen näkökulmasta.

”Tämä ei ole mikään päänsilittelytilaisuus, vaan puhutaan raa'asti ja rehellisesti siitä, mitä olemme nähneet ja kokeneet, jotta teille jää muistijälki”, Kilpeläinen totesi.

Kiertueen keskiössä on Nymanin tarina, jonka rankimpia osia kertoessaan hän totesi, ettei siinä ole mitään poikkeuksellista, vaan samaa tapahtuu huumemaailmassa koko ajan.

Hän on tällä hetkellä kahden pienen lapsen isä ja ammattikoripallovalmentaja, jolla tuli viime isänpäivänä täyteen 14 vuotta ilman minkäänlaisia päihteitä. Sitä edelsi 17 vuotta suonensisäisten huumeiden käyttöä ja siihen liittyvä rikos- ja vankilakierre.

Päihderiippuvuuteen sairastumisensa merkittävimmiksi syiksi Toni Nyman laskee sen, että oli rankasti koulukiusattu ja keskittymishäiriöinen, ja suvussa oli alkoholismia eli myös alttius sairastua oli korkea.

Sen ajatuksen hän kumoaa, että nuorella, jolla asiat lähtevät vinksalleen, on aina huonot kotiolot, sillä omaa lapsuudenperhettään ja asuinympäristöään hän pitää hyvänä.

Ensimmäiset muistot koulukiusaamisesta ovat 6. luokalta, kun Nymania haukuttiin läskiksi. Kiusaaminen paheni 7. luokan mopottamiskulttuurin myötä pahoinpitelyiksi asti.

”Sitten tuli ajatus, että tappelen vastaan. Isokokoisena pärjäsinkin, ja yhtäkkiä minua taputeltiinkin olalle ja sain jonkinlaista hyväksyntää. Minut otettiin mukaan siihen porukkaan, ja se tuntui minusta hyvältä”, Nyman kertoo.

Tuossa porukassa hän käytti ensimmäiset kerrat päihteitä.

Koripallo oli koko yläasteen ajan tärkeä ja rauhoittava harrastus, mutta tavoitteellinen harjoittelu katkesi polvivammaan.

”Kerran kun olin menossa kuntouttamaan polveani, metroasemalla tuli vastaan yläasteaikainen kaveri, jonka kanssa vaihdettiin kuulumiset ja sitten hän kysyi, haluanko kokeilla heroiinia. Se impulsiivinen Toni, joka oli aina hakenut hyväksyntää ja halunnut kuulua johonkin, vastasi automaattisesti kyllä”, Nyman kertoo.

Ensimmäinen kokeilu päättyi yliannostukseen ja sydänpysähdykseen. Käyttö jatkui satunnaisena, ja puolen vuoden päästä hän oli koukussa.

”Olin tilassa, jossa mun keho ja mieli huusi ainetta lisää. Syntyi pakonomainen tarve käyttää ainetta, ja syntyi myös valmius tehdä mitä vain aineen eteen.”

Käyttäjät eivät välitä terveydestään. Nyman kertoi, miten vankilassa osaston vangit käyttivät yhtä yhteistä ruiskua, joka oli tylsä ja moneen kertaan tiivistetty.

”Siellä oli hiviä sairastava vanki, huonossa kunnossa verestävine ikenineen. Hän oli metadonihoidossa, eli sairaanhoitaja toi hänelle sellin ovelle purkin nestemäistä metadonia ja valvoi, että hän nielee sen eikä se päädy kauppatavaraksi selliosastolle. Joka ikinen aamu jännitin, saako hän jätettyä suuhun metadonia ja purskautettua kippoon, josta saisin sitä sillä likaisella ruiskulla ja tökittyä itseeni”, Nyman kertoo esimerkkinä siitä, miten pitkälle pakonomainen tarve käyttää ihmisen vie.

Vankiloissa kului kaikkiaan yhdeksän vuotta. Vankilan ulkopuolella Nyman vaelteli pitkin Helsinkiä, yöpyi verkkokellareissa ja pisti itseensä kaikkea, millä pystyi päihtymään.

Muutos alkoi hetkestä, kun hän heräsi asunnosta, jossa nuori tyttö oli kuollut yliannostukseen. Nyman haki apua ja pääsi katkolle. Lääkäri luonnehti häntä toivottomaksi tapaukseksi ja kehotti menemään korvaushoitoon.

”Toinen puoli minusta ajatteli, että nyt olisi mahdollisuus saada aineita laillisesti, mutta toinen puoli, että kukaan ei sano minulle, että olen toivoton tapaus. Sanoin, että haluan kunnon hoitoon.”

Nyman pääsi irti aineista, mutta toteaa, ettei se ollut helppoa.

”Minun kehitykseni oli päättynyt silloin 17-vuotiaana, ja 34-vuotiaana jouduin opettelemaan, mitä elämä ja oma tunne-elämä on.”

Asiantuntijat ovat kertoneet hänelle, että vain 0,5 prosenttia pääsee tällaisesta huumemaailmasta pois yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.

Nymanin alamäki lähti nuorena tehdystä yksittäisestä päätöksestä käyttää päihteitä. Hän arvioi nyt, että tilanne olisi voinut olla toinen, jos vanhemmat olisivat asettaneet kovempia rajoja, ja jos koulussa häntä ei olisi luokiteltu häiriköksi, vaan olisi istuttu alas oikeasti miettimään, mikä hänellä on.

Päihteetön nuoruus -kiertueen puhujat eivät siloitelleet kertomaansa, sillä tavoitteena oli jättää muistijälki, joka ehkä tulee nuorelle sitten mieleen siinä hetkessä, kun joku tarjoaa jotakin päihdettä.

Kenen tahansa eteen se tilanne voi tulla, ja silloin on mietittävä tarkkaan, kannattaako ottaa riskiä. Luennolla muistutettiin, että päihde voi tarjota hauskaa hetken, mutta paha olo tulee väistämättä ennemmin tai myöhemmin.

Oman taustan lisäksi vaikuttavat ryhmäpaine ja viihdekäyttö. Harvoin päihteitä yksin aletaan käyttää. Ensin voidaan pitää hauskaa viikonloppuisin, josta käyttö lisääntyy arkipäiviinkin ja lopulta huomataan, että kuskin paikalla onkin huume.

Yksi luennolla kuultu tärkeä neuvo on, että jos itse tekeekin päätöksen alkaa käyttää päihteitä, ei saa tyrkyttää ainetta muille. Oma käyttö seurauksineen eivät myöskään vaikuta vain itseen, vaan myös perheen ja muiden läheisten elämään.

Hyvä muistutus on sekin, että katukaupassa myytävät aineet eivät aina ole sitä mitä luvataan. Hyödyn maksimoimiseksi aineita jatketaan esimerkiksi liuottimilla, eivätkä loppuportaan myyjätkään tiedä, mitä myyvät. Vaikka tuote näyttäisi ehjältä apteekin pilleriliuskalta, sisältö voi olla mitä vain.

Luennot toivat nuorten eteen kovan maailman, mutta tiedon mukana tuli tärkeitä valmiuksia tehdä omat päätökset. Ennaltaehkäisevää työtä ei koskaan voi olla liikaa.

(Uutinen on ollut Vakka-Suomen Sanomissa tammikuussa.)